What makes you happy

Ostoskorin sisältö näyttää surullisemmalta kerta kerralta. Niin paljon kuin mun tekis mieli karkkia, leipää, nuudeleita, keksejä, kaikkea mahdollista, niin tänäänkin niiden edestä lapoin kotiin teetä, lisää teetä, light mehua, pilttiä... Haluisin syödä niin paljon kaikkea sokerista vehnämössöä, mutta mieluummin olen laiha. Nyt en ole laiha, viina vei ja siitä tulee aina hirveästi painoa lisää. Pitäisi opetella olemaan juomatta, mutta jotenkin kännissä jaksaa olla niin onnellinen, että haluan olla kännissä.

Mulla meinas tulla itku, kun äiti teki sämpylöitä mun mukaan viikonloppuna, enkä ollut edes varma voinko syödä niitä. Mutta kyllä mä syön, vielä on yks jäljellä. En mä kehtaa oikein heittää ruokaa poiskaan, ei se oo musta yhtään sopivaa. Olisi niin helppoa, jos olisi koira täällä kaupungissa mukana, sille voisi syöttää kananmunan keltuaiset ja puolet leivästä. Koirat on kuitenkin onnellisesti maalla, joten joudun miettimään hirveästi mitä ostan kaupasta. Pyörin lähi-Salessa varmaan puoli tuntia aina kerralla ja katson epätoivoisena ravintosisältö etikettejä ja yritän pohtia mitä voin syödä.

Rakkaudella,
Serpent

Scared kid

Ehkä mua pelottaa, että mitä jos en laihdu tarpeeks, mutta samalla pelkään, että laihdun liikaa. En ehkä omasta mielestä liikaa, mutta muiden mielestä. Entä jos laihdun, enkä näytä enää muiden mielestä nätiltä ja suloiselta? Mitä jos baarissa kukaan ei enää tarjoa, eikä kukaan halua mua? Mutta toisaalta, jos laihtuisin, olisinko vieläkin nätimpi ja suloisempi? Herättäisinkö suojeluhalua?

Haluisin olla turvassa. Kai mä haluisin, että joku malttas saada mun luottamuksen. Niin monet puhuu aina, että niillä on luottamusongelmia, mutta ne ei tiedä tästä tasosta aiheen kannalta ollenkaan. Ne ei tiedä mitä oikeasti tarkoittaa, kun ei uskalla luottaa kehenkään. En mä tosiaan väitä että olisin ainoa laatuani, tai että tämä olisi harvinaista, mutta tiedän, että monet liitoittelee luottamusongelmiaan. Minä esitän luottavaisempaa kuin olenkaan ja sitten itken yksin, kun pelkään että sattuu taas. Mutta mä oikeesti yritän, se vaan on hirmu vaikeaa, kun ei ole yhtäkään syytä luottaa keheenkään. Ei kukaan oo koskaan ollut kunnolla mun tukena, ei edes silloin, kun sanoo suoraan että on niin paha olla ettei tahdo elää. Kai ne kuvittelee että huomiohuoraan. Ei se sellasta ole, se on vaan sitä, että joskus on pakko sanoa että pelkään liikaa elää. Ei ne sitä usko, mutta ei ainakaan voi väittää ettenkö olisi yrittänyt.

Kai tää tästä, pysykää te ihanat vahvoina, niin mäkin yritän!

Rakkaudella,
Serpent

Nothing left to lose

Nyt ei enää oo menetettävää. Aina tulee niitä aikoja, että kuvittelee kaiken olevan hyvin, että tästä voisi selvitä. Ja kun sanon tästä, tarkoitan elämää. Mutta sitten tajuaa jälleen olevansa ihan yksin ja se pelottaa. Se pelottaa tosi paljon, eikä enää oo muuta jälkellä kuin kirjoittaminen.

Voihan se olla, että huomenna tää ahdistus menee pois, tai sitten se ei mene enää ikinä. Mistä näistä aina tietää.

Uutta blogia aloittaessa olisi kohteliasta esittäytyä, kertoa kuka on, mistä tulee ja miksi kirjoittaa blogia. Teen sen suppeasti. Olen Serpent tai SerpentInsideMe. Ne joiden tarvii tietää niin tietää, muiden ei tarvii tietää. Olen -94 syntynyt, mutta vielä ihan lapsi ja ihan eksyksissä omassa elämässään. Taistelin anoreksiaa vastaan joskus pari vuotta sitten. Sitten se muuttui pro-anailuksi ja olin onnellinen. Sitten se jäi elämästä. Nyt lopulta pahat asiat ajoivat siihen takaisin ja ehkä se tuo mut pinnalle taas, ehkä tää on se ratkaseva syy elää. Tai no, kuolleet tytöt ovat laihempia, mutta ehkä nyt olisi vielä syytä sitä välttää.

Kirjoitan tätä blogia, koska pelkkä vihkoon kirjoittaminen ei riitä. Tahdon jakaa tuntemuksiani muiden samanlaisten kanssa.

En vielä tiedä, tuleeko tästä sellainen blogi johon postaan toisinaan kymmenen kertaa päivässä, kun sattuu ahdistamaan tai pelottamaan, vai unohtuuko tää bittiavaruuteen. Ulkoasu on ainakin vielä kesken ja väliaikainen, ei nyt vain jaksanut keskittyä luomaan mitään parempaa.

Rakkaudella,
Serpent