You sold your soul long time ago

Ehei, en ole kuollut! Musta vaan on aivan liian rankkaa kirjautua ulos varsinaiselta blogger-tililtä ja vaihtaa tälle. Joo, olen laiska. Mutta tää postaus tulee olemaan angstausta ja todistus mun pinnallisuudesta. Tää voi loukata ihmisiä, vaikka yritän kirjoittaa nätisti ja sitä tekstii on ehkä kilometri, kannattaa siis harkita luetko.

Mutta niin, anailu on jäänyt kieltämättä vähemmälle viime aikoina. Paino nyt on pysynyt onneksi siedettävissä lukemissa, eli tuon 48 kilon kurjemmalla puolella, mutta ei ole sentään vaaka näyttänyt 49 kg missään vaiheessa. Toisaalta oon ollut melkein koko ajan porukoilla, eikä täällä ole vaakaa, joten en tiedä jos on käväissyt läskissä, mutta mutta, whatever.

Mulla on ollut isoja suruja tässä, pahin niistä on ehdottomasti mun koiran lopettaminen. Tää koira oli mun iha eka ikioma koira, ikää vasta 7 vuotta. Sillä oli paha syöpä. Siks oikeestaan oonkin ollu porukoilla, koska en mä pystynyt olee kämpillä saati käymään koulussa. Nytkin alko heti itkettää, kun edes ajatteli asiaa. Muutenkin ollut alakuloa ilmassa, vaikka sitten kun oon kavereiden kanssa liikenteessä nii mulla on tosi kivaa ja ne surut unohtuu. Tänäänkin alotin päivän karkilla ja energiajuomalla, mutta korvaan sen kohta lenkillä.

Mä kategorioin nää mun vitutusta aiheuttavat aiheet :D

MIEHET

Yleensä mä oon tykännyt hirveesti, kun ihmiset kehuu mua pieneksi ja söpöksi, mutta viime aikoina se on käynyt ärsyttää. Varsinkin, kun en oikeasti ole tällä hetkellä pieni. Vasta sillon mua saa sanoa pieneksi, kun paino on 46 kilon kieppeillä, koska sillon se on uuden painoindeksin mukaan alipainon puolella. Ja sit oikeestaan sekin vaikuttaa, että kuka sanoo että oon söpö ja pieni. Siis mä olen ehdottomasti pinnallinen ihminen, jokainen joka mut tuntee, niin tietää että mä oon ennen kaikkea aina pinnallinen. Elän just sellasella "en tunne rumia, enkä sano köyhille päivää", jos joku kehuu mua kauniiksi niin mä vastaan hyvin usein että "tiedän" nokka pystyssä. Mahdollisesti SH:lle erikoinen piirre, mutta ei voi mitään. Joten nyt, kun mulla on mun "uus nörttiystävä" eli sellane oikeesti mukava jätkä, joka saa aina korjaa mun koneen, mutta koska se ei oo mun mittapuulla tarpeeks hyvännäkönen ja kaikkea mahdollista, niin mua vaan ärsyttää se, kun se kehuu. Mulla tulee vaan sellainen olo, että "luuletko sä että mä tarviin sun kehuja mihinkään". Tää varmasti kuulostaa monen korviin siltä, että oon aivan kauhea ihminen ja toisinaan omassakin mielessä käy, että miten voin olla näin ilkee, mutta en mä voi sille mitään.

Siis kai se haluis enemmänkin ku olla vaan mun kaveri, jonka vuoksi vielä enemmän oon ilkee, koska ensinäkin mä pelkään parisuhteita ja toisekseekseen, jos mä parisuhteeseen hairahtaisin niin se ei todellakaan olis sellanen ihminen. Mikä on kauheeta, koska sellanen ihminen olisi juuri se, jolle kelpaan sellaisena kuin olen ja se kohtelis mua varmasti kuin prinsessaa joka päivä ja tekis mun elämästä helppoa. Mutta ei niin ei. Mä vieläkin roikun fantasiassa saada yhden kaveripojan, josta tykkään ihan hirveästi, mutta jonka periaatteessa pakotin palaamaan eksänsä kanssa yhteen. Mutta sillä jätkällä on vatsalihakset ja se on mun silmään hyvännäkönen. Sellanen jota en tuu enää koskaan saamaan, koska vaikka seki tykkäs musta, mä ajoin sen pois mun luota. Se kehuu mua söpöksi, pieneksi, suloiseksi, kaikeksi mahdolliseksi se tuntuu hyvältä. Vaikka nykyään sattuukin, kun en voi saada sitä, mutta silloin aikoinaan ku sain maata sen päällä ja silittää sen hiuksia, niin sillon se sai mut leijuu avaruuteen asti, kun se kehu, vaikka mun paino ois ollutkin 48 kieppeillä.

Muutenkin koko kehumisjuttu, siis miehillä tuntuu olevan kauheet luulot itsestään. Heti jos naista kehutaan, niin ne olettaa että se nainen on saman tien haarat auki silleen "kiitos kun kehuit, sä oot nyt mun sankari". Juu ei mene niin. Siis oikeesti, mulla on esimerkiksi Kuvakkeessa tunnus, siel on iha vitun hauskaa ja mä oon sieltä löytäny pari kaveriikin, mutta sitte siellä on nää vanhat limaset sedät, suomea osaamattomat niggat ja muut säälittävät, puutteessa olevat reppanat, jotka kommentoivat "kaunis" ja siihen joku kunnon hymiölitania perään. Vastaan joko "kiitos" tai "tiedän". Siitä tulee ehkä jonkin asteista keskustelua "mitä kuuluu" "mitä touhuat" tai muun yhtä ärsyttävän kommentin muodossa. Sitten tulee "lähdetkö treffeille" tai "onko sulla skypee". Ei kiitos. Siis kyllä, olen parempi ihminen kuin he, jonka vuoksi voin vain miettiä, että mitä vittua niiden päässä oikeesti liikkuu, kun edes kuvittelevat, että mä olisin millään tasolla imarreltu "seksikäs ;))" kommenteista tai jonkun viiskymppisen läskin, hygieenittömän juopon treffipyynnöistä. Ja muutenkin saan kuulla ihan tarpeeks "oot söpö" matskua ihan tarpeeks ja joka puolelta. Sitten mun pitäs tuntee itteni erityiseks ja olla imarreltu ku joku suoraan sanottuna ällöttävä känninen läski kehaisee. Jeeps.

LÄSKIT

Sit päästään mun "täydellisyydestä" läskeihin. Ei mun läskeihin, vaan siis muihin, ihan oikeasti ylipainoisiin ihmisiin. Mulla on muutamiakin ylipainoisia kavereita. Mä välitän näistä kavereista, eikä niiden tarvitse olla laihoja että mä voisin olla niiden kaveri. Mutta mua vaan huvittaa ihan suunnattomasti, kun just joku oikeasti ylipainoinen kaveri haukkuu muita läskeiks. Siis oikeesti, tekis aina mieli sanoo jotain "hei arvaa, sä oot ite iha saman kokone ku tuo ketä haukuit". Tai oikeestaan nyt vois jo laittaa niin, etten puhu ees kavereista vaan tosi monista läskeistä. Nimittäin esimerkiksi kouluruokailu. Siis melkein päivittäin näkee jonku läskin, joka ottaa vaan iha vähän ruokaa. Ottanu koko kouluvuoden siel ruokailussa vähän sitä ruokaa, mutta ei oo laihtunut yhtään. Edellisessä koulussa yks tosi isokokonen tyttö otti koulussa vähäsen ruokaa.
"Siis miks mä otin näin paljon, kun en tosiaan jaksa syödä näin paljoa!"
NO VITTU! :D Siis jos se ei oikeesti jaksas syödä sitä ehkä desiä mitä lie ruokaa se olikaan, niin ei se olis sen kokonen! Mutta pitää esittää julkisesti jotain "anorektikkoa" tai jotain, mutta sitte ku pääsee himaan niin vetää pussin sipsii, kolmetoista lautasellista kananuudelia, packin kokista ja siihen pari pakettii keksei ja seittemän kiloo irtokarkkii, unohtamatta sitä suklaalevyä läskiahdistukseen. That's my girl, näin sä oot olematta lihava.

Sitten toinen läski -tyyppi, josta valitin pikaisesti aikaisemminkin.

"Yhyy, mä oon niin lihava."

Sit ne olettaa, että mä oon jotenkin "älä nyt höpötä muru, sä oot just hyvä noin :)" no et vitussa ole. No okei, edelleenkään mä en tarkoita, että mä en vois olla lihavan kaveri, tai etteikö ne kelpais mulle jos ne on ylipainoisia, mutta VITTU NYT, jos sä itsekin tiedostat olevasi lihava, niin se rasvakerros ei katoa angstaamalla asiasta. Tee asialle jotain. Koska oon sanonut sen ääneen monesti ja tulen sanomaan vastedeskin: lihavuus on oma valinta. Ei ihan jokaisen kohdalla, koska tietenkin on erilaiset sairaudet ja lääkkeet, jotka lihottavat, mutta tosi usein se on täysin oma valinta. Jos sä mätät kaloreita yli kulutuksen, sä lihot ja piste. Ihan niin kuin ylipainoinen äitini ja hänen ylipainoinen ystävänsä kysyivät multa, että "mitenkä läskistä pääsee eroon" sanoin suoraan "lopetat sen mättämisen". Niin heti tuli valitusta "ei se oo tällä iällä niin helppoa!!!" no vittu mitenkäs kuvittelit pääseväs niistä läskeistä eroon? :D Siis ei tietenkään ole vanhemmilla naisilla varsinkaan niin helppoa, kun aineenvaihdunta esimerkiksi hidastuu, enkä minä missään vaiheessa väittänyt että se olisi helppoa, mutta EI OLE MUITA RATKAISUJA ja piste. Siis ihan oikeasti, jos nämäkin rouvat nyt vain unohtaisivat ne pullat ja karkit, maitoon tehdyn kaakaon, eivät laittaisi ruokaa laittaessaan pannulle kiloa voita ja kävisivät edes päivittäin olemassa puoli tuntia ulkona (vaikka sitten ihastelemassa kukkasia jos eivät lenkkeillä pysty) niin se paino putoaisi huomaamatta.

Mulla on koulussa yks kiva kaveri, seki on laiha niinku minä. Ei varmasti ykskään läski tykkää olla meidän kanssa ruokailussa, ku me otetaan viis pinaattilettuu, nauretaan toisillemme et vitun läski, hankitaanko sulle leveekuljetus ja angstataan siitä että "yhyy oon läski". Tulee välillä melkosta matskuu, mut pääasia et meillä on kivaa. :D

PASKANPUHUJAT, VALEHTELIJAT JA PETTÄJÄT

Siis tämä ihmisryhmä saa mun veren kiehahtaa sekunnissa. Mulla oli tää yks kaveri, joka aina ulisi siitä, että "mä pelkään, että menetän sut". Meitä oli siis kolme tyttöä, joista yks suuttu mulle ja tälle ulisijalle (mikä nimi oli nyt tämä :D). Ei edes hyvästä syystä, mutta kuitenkin. Minä sanoin ulisijalle, että hän ei minua menetä, vaikka sopisin tämän meille suuttuneen ihmisen kanssa, koska mun arvot menee niin, että valitsen itse kenen kanssa hengaan, eikä muiden mielipiteillä ole väliä. Yhdessä vaiheessa ulisija ja suuttunut sopivat keskenään, mutta mä jäin vielä asian ulkopuolelle. Mä sanoin, että se on hyvä että he kaksi sopivat, koska se riita oli ihan tyhmä juttu. Tietenkin harmitti jonkun verran, koska mä oon tuntenut sen koko ikäni, joka meille suuttui ja sattui, kun hän ei ollut mun kanssa valmis tekee sovintoa. Mutta he kaksi riitautuivat jälleen (vielä typerämmästä syystä). Nyt sitten minä ja tää suuttunut saatiin asiat sovittua, niin tämä ulisija ei tykännyt asiasta yhtään, selvisipä syykin siihen. Tää ulisija nimittäin oli kertonut suuttuneelle henkilölle TÄYTTÄ PASKAA musta silloin, kun he olivat olleet sovinnossa.

Tietenkin herää kysymyksiä, että mitä jos tämä suuttunut onkin se joka valehtelee? En usko. Tiedän nää molemmat henkilöt sen verran hyvin ja tiedän, kumpi musta oikeesti välittää enemmän. Siis mä en tajua, mitä ihmiset on ikinä hyötynyt paskanpuhumisesta, kun siitä jää oikeesti aina kiinni. Mulle ois ollu ihan sama, jos ne kaks olisivat juorunneet musta, puhuneet asioista halveksuvaan sävyyn, joita olen oikeasti tehnyt. Mutta se, että pitää mennä keksimään tarinoita, että oon ollu menossa panee yhtä kaveria, joka on kihloissa tai että olen käynyt panemassa yhtä jätkää, jonka vieressä vain nukuin, niin menee ihan yli. Mulla on kuitenkin korkee moraali tällaisten asioiden suhteen. Tää kaveri, joka puhui musta paskaa, on itse tehnyt hävettäviä asioita, kuten pannut niitä varattuja ja mä olen sille antanut aiheesta. Mä en siedä pettämistä enkä valehtelua. Mua sanotaan liiankin rehelliseksi, koska mä annan nykyään mielipiteeni kuulua hyvinkin kärkkäästi ja kaunistelemattomasti monissa tilanteissa, koska mä en oikeesti kestä valehtelua. Mua on satutettu tosi pahasti, tosi pahoilla valheilla ja nykyään en kestä sellasta yhtään. Silti tää ulisija myös valehteli tai vähintäänkin hieman muutteli totuutta monissakin asioissa, vaikka tietää että mä en siedä sellaista.

Lopulta mulla meni hermo, en enää puhunut sille, poistin itseni sen, mun ja yhden kaverijätkän ryhmäkeskustelusta. Eipä siitäkään sitten enää kuulunut. Mutta en mä tarvii paskanpuhujia mun kaverilistalle.

Tekstistä tuli niin satasesti sekavampaa ku piti, mutta ei se mitään. :D jos joku tuttu tän lukee ja tunnistaa, niin anteeksi valmiiksi, mutta te tiedätte että oon mulkku ja olette eläneet sen kanssa tähänkin asti, joten eläkää vieläkin.

Kiitos.

Nyt painelen lenkille ennen kuin itsekin muutun läskiksi.

Rakkaudella,
Serpent