Who will fix me now

Monet sanoo että tollaset kuvat on julmii, itte nauran hulluna.

Pienoinen päivitystauko johtui reissuilusta, mutta en mä mihinkään oo hävinnyt. Paino on noussut tuhottomasti, eikä mun energiat riitä edes siitä eroon pääsemiseen. Istun vaan koneella kattomassa netflixii ja pelaamassa. Himoitsen GTA V:sta niin liikaa itselleni. Ja ruokaa kuluu. Oon syönyt viime viikon aikana aivan tuhottomasti, etten ihmettelisi jos painaisin maanantai aamuna 50 kiloa, itkettää ja hävettää. Ihan kuin ei porukoille tullessa huonot uutiset koiran suhteen olisi riittävästi. Nyt olen virallisesti pullamössölapsi, jonka koira ei elä kesään syövän takia. Sattuu aivan hirmusti liikaa.

Oikeestaan ainoa hyvä puoli rahattomuudessa on se, että en oikeasti voi lähteä juomaan. Kun palaan kämpille teen jälleen ateriasuunnitelman ja pysyn siinä, koska ei oikeasti ole rahaa juoda. Energiajuomat nyt vaan sattuu olemaan mun heikkous, eikä mikään oo parempaa ku vetää ES ja pelaa. Oon yrittäny kyllä korvata kahvilla, mutta ei se oo sama asia ku energiajuoma. Murrr. Ku en mä jaksa kämpillä lähtee lenkille yksinään, en sitten millään. Mä oon monesti aatellu, että ois kivan energinen olo ja huvittas mennä ulos, mutta en vaan saa millään aikaseks. Ärsyttää oma saamattomuus niin paljon.

Inhottaa tää normaalipainosuus. Inhottaa niin helvetisti. Eikä mulla ees oo mitään järkevää sanottavaa, ku on hullun levoton olo, enkä jaksa keskittyä mihinkään.

Rakkaudella,
Serpent

I love the way you dominate and you violate me

Mä oikeesti pidin lupaukseni, enkä juonut kuin kahdesti koko viime viikon aikana! Olin jopa tiistai illan selvin päin kantabaarissa. Mutta eipä tuo juomattomuus mitään auttanut, sillä tänään aamupaino oli ällöttävät 47.5 kiloa. Tosin en voi edes ihmetellä, sillä viikonloppuhan meni täysin koneen ääressä, sillä lanitin ja niihinhän kuuluu aina olennaisena osata energiajuomat, joten... Noh, tässä sitä ollaan. Lihapullana, jonka pitäisi huomenna lähteä reissuun. Hävettää lähteä mihinkään tämän kokoisena, kun juuri nimenomaan toivoin, että olisin voinut lähteä sinne reissuun ainakin lähemmäksi 46 kiloisena...

Mulla on kuitenkin huomiselle linja-automatkalle evääksi porkkanaa ja kurkkua. Tulin siihen tulokseen, että muuten kuitenkin mässytän kaverin kanssa karkkia, mutta tänään ilmoitin kaverillekin, että teen meille evääksi porkkana- ja kurkkutikkuja, niin ehkä sitä karkkia ei tule syötyä. Ehkä. Tuntuu tosi typerälle kirjottaa näitä tekstejä, kun juon koko ajan ES samalla... Huoh, tätä jonneutta ei saa musta varmaan pois ees kulumalla.

Eilen illalla joka tapauksessa mokasin tosi pahasti, sillä olin kuvitellut päässeeni tuollaisesta häiriintyneestä käytöksestä yli, mutta ei niin ei. Pitihän sitä terää nimittäin sovitella reiteen ja tupakka tumpata ranteeseen. Onneks osaisin olla painamatta kovin syvälle, niin toivon mukaan ei jää edes arpia. Mua harmittaa kun suurin piirtein vuosi sitten, oli ihan tosi vaikeeta, enkä oikeesti meinannut selvitä niistä asioista hengissä, niin en osannut viiltää nätisti pintanaarmuja, jotka paranisivat pois muutamassa kuukaudessa kokonaan. Näin vuodenkin päästä noi jäljet käsissä on muuttuneet ällöttäväksi arpikudokseksi, josta en välttämättä pääse koskaan eroon. Reisissäkin on muutamia jälkiä. Kaduttaa, mutta en osaa jotenkin purkaa ahdistustani ja turhautuneisuuttani mitenkään järkevästi. Se menee aina siihen, että juon hirmuisesti tai satutan itteeni. Typerää.

Vähä pelottaa olla yksin. Siis ku just nimenomaan silloin ku oon yksin, niin tulee syötyä herkästi kaikkee mahdollista. Jotenki se kun "ei tarvii näyttää kenellekään että mulla on itsekurii olla syömättä" (uskoisin että monikin ana tunnistaa tämän piirteen paikoittain) niin on helpompi mennä sinne kaapille kaivamaan ruokaa. Mutta saman tien, jos tässä ois joku kaveri käymässä niin en varmasti söis mitään koko iltana. Pyysinkin yhtä kaveripoikaa käymään, kun haluisin muutenkin nähdä sitä, mutta sen auto on paskana nii ei se pääse. Muutenkin mua pelottaa olla yksin, ei siis vaan syömisten takia. Enkä ees oikein tiedä miksi. Mä oon aina tykännyt olla yksin ja nauttinut siitä, enkä mä sano ettenkö vieläkin tarvis saada olla omassa rauhassa huomattavasti enemmän kuin monet kaverit esimerkiksi. Mutta mun mittapuulla tarviin oudon paljon seuraa nykyään tai ahdistun vieläkin enemmän aiheesta "mä jään ihan yksin".

Huoh, ehkä mä nyt kuiteskin tänään vaan pysyttelen omissa oloissani, kun seuraavat pari päivää menee tiiviisti kaverin kanssa sukulaisten luona. Mutta pysykää te muut ihan super vahvoina!

Rakkaudella,
Serpent

I see darkness all around

Olin aika superin ilosesti yllättynyt aamulla, kun uskallauduin vaa'alle. Paino nimittäin oli pysynyt samassa eli 46,7 kg! Mässäsin porukoilla nimittäin aivan järkyttävästi ja tuli tuota alkoholiakin vedettyä kiitettävästi, jonka vuoksi sietääkin olla iloinen ettei paino noussut. Saa nyt tosin nähdä kauanko tämä onni kestää, kun tänään jo tullut syötyä se lähemmäksi 500 kcal ja tänä iltana lähdetään kavereiden kanssa juomaan. Mä oon tosin päättänyt etten juo enää tyyliin joka toinen päivä, mikä tahti tuossa yhdessä vaiheessa oli, koska painon pudotus kärsii siinä touhussa ihan kauheasti pidemmän päälle. Eli kun tänään juo, niin jos juo keskiviikkona uudestaan niin ei saa viikonloppuna juoda, eli luultavammin säästän viikonlopulle yhden alkopäivän, kun tulee kuitenkin tuolla kotikonnuilla mielihalu lähteä niiden kavereiden kanssa liikenteeseen.

Mä oon pohtinut tosi paljon mun tavoitepainoa. Ensin mä olin sitä mieltä, että sellanen 45-46 kg:n välillä keinuminen olis ihan jees, mutta alan olemaan erimieltä. Silloin aikaisempina sh vuosinani laihimmillani olin 42 kiloinen, mikä tuntuu nyt aika vähältä, mutta sitten taas 46 kg tuntuu paljolta. Siksipä ainakin väliaikaiseksi tavoitteekseni taidan ottaa 44 kg, ehkä 44.5 kg, riippuen vähän miltä näyttää sitten kun tuollaisia lukemia pääsee lähemmäksi.

Ei kai muiden mielestä mun pituudella (161 cm) 44 kiloa ole kovin vähän, eikä se nyt oikeastaan olekaan, mutta mä koen etten tarvi päästä alemmaksi. Haluun että kuitenkin olis oikeesti vähän ees persettä, koska ei kukaan tykkää ihan täydellisestä laudasta oikeesti. :D Nytkin musta tuntuu että alan olee ihan siedettävän kokoinen, että kun alkais tekee tyyliin vatsalihaksia ja muutenkin harrastaa liikuntaa enemmän, että kiinteytyisi eri tavalla niin tulis parempi. Vatsa on aina ollut mun ongelma-alue, se kerää kaiken ylimääräisen itseensä ja sehän mua kiukuttaa, koska kuitenkin vatsa on just se kohta mulle, jonka haluisin olevan ihanan littana ja kaikkee! Vähän vielä sisäreidet hiplailee toisiaan turhan paljon, eli jaloistakin sais lähtee, samoin käsistä. Luultavastikin pieni kiinteyttäminen auttaisi näiden asioiden kanssa, mutta oon hirveen laiska liikkumaan (ellei koiran kanssa lenkkeilyä lasketa) ja en oikein osaa oikea oppisesti vaikkapa kahvakuulan kanssa riehua.

Ei nää toki mitään ihan lukkoon lyötyjä lukuja ole (kelläpä oikeastaan edes olisi?) mutta auttaa jotenkin itseä koko haasteen edessä, kun on se tietty luku mihin oikeasti pyrkiä. Ja nyt on pakko vähän valittaa, siis mua henkilökohtasesti vituttaa fitness ihan vitusti, ku thinspoa ettii nii sellasia lihasmuijia joka paikassa. En tykkää. Ei ollu minu nuoruudessa thinspo tollasta. :(

Rakkaudella,
Serpent

Have a little mercy

Mä niin arvasin miten tässä käy, ku tuun porukoille. Oon vaan syöny ja juonu ihan kauheesti. Oon varmaan palannut jo siihen 48 kiloon takaisin. Tänäänkin sitten ensimmäisenä kun tuossa puolisen tuntia sitten heräsin niin painelin hakemaan ruokaa. Siihen päälle vähän karkkia. Alakerrassa odottavat pullat eivät varmasti jää syömättä mut tuntien. Sen lisäks että nää syömisasiat ahdistaa, tuntuu että pää hajoaa muutenkin. Mä tunnen koko ajan jääväni vaan yksinäisemmäks ja yksinäisemmäks. Mun yks parhaista kavereista pisti välit poikki, toinen kiva kaveri ei varmasti enää kohta näe mua ikinä, jos se nyt palaa eksänsä kanssa yhteen. Ja tietenkin mä toivon, että se palaa yhteen sen kanssa, koska mä haluan että se kaveri on onnellinen ja jos se saa sen tytön, niin sit se on onnellinen. Mutta se ei muuta sitä, että mä jään taas yksin. Varsinkin kun uudella paikkakunnalla mulla ei periaatteessa oo muita kavereita. Tai on, mutta ei sellasia joiden kanssa tulis vietettyy aikaa selvin päin, eikä niin hyviä ku just tää yks.

Tänään joka tapauksessa takaisin kämpille. Toisaalta ootan että pääsen sinne, niin saan syömiset ees joten kuten kuriin, mutta oikeasti mä haluisin olla täällä porukoiden luona kaikista muista syistä. Mun vaan pitäs opetella iha hirveesti itsekuria, etten alkais aina ahmimaan, ku tuun tänne. Mä en ees muista miten silloin joitain vuosia takaperin pystyin laihduttaa tässä ympäristössä, kun on koko ajan tarjolla kaikkea super hyvää. Kämpillä on helppoa, kun ostan sinne tosi harvoin mitään mässyä.

Ps. säkin voisit linkittää mulle sun tumblr thinspo sivun! :)

Rakkaudella,

Serpent

Light me up

Nyt on blogin muutto tehty ja kiukuttaa vielä enemmän, kun forkka on kuollut, etten pääse päivittämään blogin osoitetta sinne. Turhauttaa.

No, joka tapauksessa, eilinen ja tää päivä on menny syömisten osalta ihan päin helvettiä. Ahdistaa, en pääse vaa'alle, koska lähdin jo eilen kämpiltä pois porukoille, enkä jaksa kuljettaa vaakaa mukana. Pitäs lähteä edes lenkille, että olisi vähän toivoa saada pidettyä paino suhteellisen alhaalla (vaikka tiedän jo valmiiksi että se tulee nousemaan nyt viikonlopun aikana). Ulkona on ihana sää ja tahtoisin oikeasti mennä ulos, mutta oon ihan väsynyt. Nukuin melkein 12 tuntia yöllä ja sellaiset kevyet lähemmäksi neljän tunnin päikkärit päälle. Oon vaan ollut kauheen väsynyt, kun kämpillä saanut nukuttua edes kun on ahdistanut niin paljon.

Tekis ihan hirveesti mieli juomaankin. Toisaalta ei viitsisi lähteä, kun tietää että sitten on paino taas 48 kilossa (eilisen aamupaino 46,8) ja toisaalta oletettavasti ainoa mahdollinen seuralainen jonka kanssa voisi lähteä on sellainen ihminen, joka draamailee joka vitun ikinen kerta, kun lähdetään juomaan, enkä jaksa sitä nyt. Liian paha olla kuunnella sen syytöksiä ja angstaamista kaikesta mahdollisesta.

Rakkaudella,
Serpent

Blogin täytyy muuttaa!

Höyhen mikä sinua vaivaa?! Toimi perkele! ._______.

Mutta tajusin että mun on pakko tehdä tää blogi toisille tunnuksille, koska taitaa olla liian suuri riski jäädä kiinni, kun normiblogi on samoilla tunnuksilla.

Sisälläni polte kasvaa, se kehon herättää

Tänään mä oon onnistunu tähän mennessä aika hyvin. Mä tein ateriasuunnitelman ja oon noudattanut sitä melkoisen hyvin. Oikeastaan ainoa feilaus oli kouluruokailun suhteen, mutta ei edes paha ja muutenkin päätin jo alkuun, että kouluruokailun suhteen kuuntelen omaa kroppaa. Sillä jos en syö koulussa suhteellisen hyvin, en jaksa keskittyä edes vähäsen.

Mutta oon siitä aika varma, että ensimmäinen on aika tärkeä. Pitkän mättökauden jälkeen mun on hirveen vaikea palata takaisin vähäkaloriselle ruokavaliolle, jonka vuoksi toivon mukaan tän päivän jälkeen on helpompi keskittyä. Ei tää päivä tosin oo ees ollu vaikee, en oo joutunu juoksee tupakalle kertaakaan. Mulla on roskat ja pullotkin viemättä, että oisin hätätapauksessa viemään niitä. Toki pullojen palautus on huono siinä mielessä, että silloin tulee mentyä kauppaan, mikä tarkoittaa että karkkihylly on liian lähellä. Mutta tiedän että vältän helpommin kaupassa käynnin kuin jääkaapin kotona.

Jaksan silti taas stressata yhestä kaverista. Aikasemmin päivällä se sano, että oon erityinen. Olin silleen, että aina ku joku sanoo mua erityikseks niin se ei tuu hyvällä, mutta sitten kaveri sanoi, että hänen mielestään olen hyvällä tavalla erityinen. Lämmitti kieltämättä mieltä ja se piristi päivää vielä lisää, vaikka päivä oli sujunut jo oikein mukavasti muutenkin. Mutta senhän nyt arvaa, että kun on hyvä fiilis, niin se kyllä potkitaan tohjoksi. Sitten myöhemmin tää kaveri nimittäin sano vähän siihen malliin, ettei oo tulossa mun luokse ku vasta ens viikolla käymään = mulla on nyt menkat eikä voida panna, mutta ens viikolla ne on ohi. Joo, meillä on mitä ilmeisemminkin kieroutunut kaverisuhde, eikä se ollut mulle millään tasolla ongelma ennen tuota. Iski melkoinen ahdistus päälle. Eli toisin sanoen kelpaan oikeasti ihmisille vain siinä vaiheessa, kun multa tarvitaan jotain. Suoraan sanottuna kävi kipeetä.

Ehkä sitten kelpaan edes kaveriksi muille, kun oon pieni? Eikö niin? Mä tosiaan toivon niin. Vaikka on mulla toki ollut kavereita aina ympärillä, mutta oon silti aina jotenkin hirmu yksinäinen. Enkä osaa päästää ihmisiä kovinkaan lähelle, mutta onko se edes mikään ihme, kun selkeästi sillä ei ole kenellekään merkitystä, vaikka pysyn etäällä.

Itkettää kauheasti, mutta ei tuu kyyneleitä.

Rakkaudella,
Serpent

You don't need me

Mä kun tänään tulin takasi kämpille porukoilta, nii raivosiivottuani iski itkukohtaus. Ei kovin paha, mutta oli sellane itkune olo vaa ja ahdisti. Tiiän et se johtu tasan siitä, et yks kaveri laitto viestii, että sen piti tulla moikkaa mua mutta sitte tuliki muuta. Ei siinä, koska ei me oltu sovittu mitään että nähtäis, mutta pisti vaan harmittaa taas. Toisaalta vaan paremmin kun ei tullut, niin ei nähnyt turvonnutta hirveä, joka on vetänyt karkkia koko päivän.

Huomenna otan itteeni niskasta kiinni ja pidän huolen että kalorit pysyvät ainakin alle tuhannen. Kävin lidlistä kantamassa kolme pussillista pakastevihanneksia ja elän niillä sekä näkkärillä, ehkä hedelmilläkin ja lopetan tän lihomisen. Ei kai se ihmekään ole ettei kaveripoikakaan jaksa enää katsella, ku vaan paisun ja valitan siitä. Oikeasti vihaan sitä ku läskitkin valittaa että ne on läskei, mutta eivät tee asialle mitään ja mitä minä nyt itse teen? Sitä ihan samaa. Tänään vedän ainakin vielä vähän aikaa kahvakuulatreeniä, vaikka mun maha sekä selkä huutaa jo valmiiks, koska menkkakivut ei oo ystävä alkuunkaan, eikä särkylääkkeet niihin tehoa. Mutta pakko. Koska jos nyt en tee mitään kaloreita polttavaa tänään, ku oon vetäny puol pussia juustonaksui, liikaa karkkia ja riittävästi suklaata päälle, niin huomenna en ainakaan uskalla nousta vaa'alle. Pelkään niin paljon niitä lukuja jo valmiiks mitä se huomenna näyttää. Kusipää koko vehje, mutta ei sitä ilmankaan pärjää.

Mä oon miettiny, että jos tekisin kunnollisen ateria suunnitelman. Suunnittelisin edellisenä päivänä seuraavan päivän jokaisen kalorin etukäteen niin onnistuisinko helpommin? Mun ongelma vaan on se, että jos mulle iskee mielihalu, pystyn vastustaa sitä kutakuinkin vartin ja sitten juoksen joko ruokakaapille tai Saleen ja vedän nassuuni kaiken himoitsemani. Tietenkin jos sitten keksis jonkun millä veis huomion siitä ruuasta. Esimerkiksi tupakalla. Huono homma vaan on se, että parvekkeelle mennään keittiön kautta. Parempihan olisi, jos menisin aina ulos asti tupakalle, joka ikinen kerta kun meinaan mennä hakemaan jotain syömistä, joka ei kuulu ateriasuunnitelmaan niin tulisi liikuntaakin samalla.

Mutta kun musta on kyse, niin se samainen ongelma tulee aina poikittain tielle: alkoholi. Mulla on yks siideri tossa pöydällä ja koko ajan haluisin juoda sen, koska tiedän että mulle tulis onnellisempi olo juotuani sen. Oikeastaan sen kaloritkaan ei ole se ongelma, miksi en juo sitä, vaan se, että sanoin että tää on mun selvä viikonloppu, eikä kukaan meinannut uskoa sitä. Tiedän juovani paljon. Liikaa suoraan sanotusti. Kolme viiva viisi päivää viikossa päissään ei voi olla tervettä. Mutta toisaalta, jos oon onnellisempi kännissä niin miksen saisi juoda? Tulee hyvin "huonompienkin" kavereiden kanssa toimeen kun on on vähän nauttinut kuningas alkoholia, enkä ole yksinäinen. Selvin päin sentään oon melkein koko ajan hirmu yksinäinen. Se on pelottavaa.

Rakkaudella,
Serpent

Vastuu ympäristöstä

Viime viikot ovat olleet kauheita. Oon vaan lihonut ja paisunut, kaikki tehty työ on valunut hukkaan. Kävin jo 46.2 kilossa, nyt oon taas yli 48. Melkein itkin, kun kaveripoika oli täs käymäs maanantaina ja se silitti mun mahaa, käytti sitä tyynynä ja pussas. Mun läskimahaa. Kielsin koskemasta, koska mikään ei ahdistavampaa, ku että mun läskeihin osiin kosketaan. Maha on pahin. Ei siinä paljon kaverin vakuuttelut että "ei ole läski :(" auttaneet, sillä kyllä minä tiedän paremmin.

Alkoholin kittaaminen ei edistä mun laihdutusta, pakko lopettaa ryyppääminen. Jotenkin en vaan osaa. Just näin illasta alkaa iskeä levoton olo ja sitä haluaa vaan lähteä kavereiden kanssa johonkin baariin riekkumaan. Haluisin soittaa tolla samaiselle kaveripojalle, että voisko se tulla mun seuraks täks illaks, etten vaan lähtis juomaan. Mutta mä en uskalla soittaa, koska mä oon niin varma ettei se tuu syystä tai toisesta. Ei siinä, mutta just nyt on niin romahdusherkkä olo, että en kuitenkaan jaksas mitään "pakkeja". Millä nimellä sitä nyt voi ees sanoa ettei kaveri tulis kylään? No kuitenkin, jokainen varmasti ymmärsi pointin.

Mä oon aina tottunut olemaan muille se tuki ja turva, oikeesti rakastan sitä. Mä välitän herkästi ihmisistä ja mä haluan kuunnella jos kellään mun kaverilla on pienimpiäkään murheita, mutta mulla on ongelma, että otan muiden murheet liian henkilökohtaisesti harteilleni ja ahdistun niistä lisää. Toki mua ahdistaa sekin, että vaikka mä oon aina koettanut olla parhaani mukaan kavereiden tukena, niin mä en oo koskaan kokenut, että kukaan olis mun tukena. Joskus ehkä pari kuukautta sitten olin kauheen ahdistunut yhtenä iltana, tärisin ja itkin vaan sängyn nurkassa. Laitoin sitten yhelle kaverille jotain viestii, että ahdistaa kauheasti enkä pysty lopettaa itkemistä. Se vastas "huhhuh". Nojoo, tiedän, se oli juomassa, mutta vaikka mä oon ollu juomassa, nii kyllä mä silti oon heti keskeyttänyt omat touhuni ja yrittänyt edes joten kuten kuunnella. Just tollasten juttujen takia mun on ollu tosi vaikee puhua asioistani, varsinkin kun luottaminen on muutenkin niin vaikeeta. Siks mä en nyt uskalla soittaa ees sille kaverille, koska olen sataprosenttisen varma, että sillä on joku peli kesken tai sillä on jotain muita suunnitelmii, jonka vuoksi jään automaattisesti kakkoseksi. Vaihtoehto numero kaksi voisi melkeimpä olla mun toinen nimi, oon aika hyvin kyllä tottunut siihen, mutta aina näin aika ajoin se käy ahdistamaan kovasti.

Pitääkin olla näin yksinäinen ja kehno olo. Ehkä se siitä.

Rakkaudella,
Serpent