Tänään mä oon onnistunu tähän mennessä aika hyvin. Mä tein ateriasuunnitelman ja oon noudattanut sitä melkoisen hyvin. Oikeastaan ainoa feilaus oli kouluruokailun suhteen, mutta ei edes paha ja muutenkin päätin jo alkuun, että kouluruokailun suhteen kuuntelen omaa kroppaa. Sillä jos en syö koulussa suhteellisen hyvin, en jaksa keskittyä edes vähäsen.
Mutta oon siitä aika varma, että ensimmäinen on aika tärkeä. Pitkän mättökauden jälkeen mun on hirveen vaikea palata takaisin vähäkaloriselle ruokavaliolle, jonka vuoksi toivon mukaan tän päivän jälkeen on helpompi keskittyä. Ei tää päivä tosin oo ees ollu vaikee, en oo joutunu juoksee tupakalle kertaakaan. Mulla on roskat ja pullotkin viemättä, että oisin hätätapauksessa viemään niitä. Toki pullojen palautus on huono siinä mielessä, että silloin tulee mentyä kauppaan, mikä tarkoittaa että karkkihylly on liian lähellä. Mutta tiedän että vältän helpommin kaupassa käynnin kuin jääkaapin kotona.
Jaksan silti taas stressata yhestä kaverista. Aikasemmin päivällä se sano, että oon erityinen. Olin silleen, että aina ku joku sanoo mua erityikseks niin se ei tuu hyvällä, mutta sitten kaveri sanoi, että hänen mielestään olen hyvällä tavalla erityinen. Lämmitti kieltämättä mieltä ja se piristi päivää vielä lisää, vaikka päivä oli sujunut jo oikein mukavasti muutenkin. Mutta senhän nyt arvaa, että kun on hyvä fiilis, niin se kyllä potkitaan tohjoksi. Sitten myöhemmin tää kaveri nimittäin sano vähän siihen malliin, ettei oo tulossa mun luokse ku vasta ens viikolla käymään = mulla on nyt menkat eikä voida panna, mutta ens viikolla ne on ohi. Joo, meillä on mitä ilmeisemminkin kieroutunut kaverisuhde, eikä se ollut mulle millään tasolla ongelma ennen tuota. Iski melkoinen ahdistus päälle. Eli toisin sanoen kelpaan oikeasti ihmisille vain siinä vaiheessa, kun multa tarvitaan jotain. Suoraan sanottuna kävi kipeetä.
Ehkä sitten kelpaan edes kaveriksi muille, kun oon pieni? Eikö niin? Mä tosiaan toivon niin. Vaikka on mulla toki ollut kavereita aina ympärillä, mutta oon silti aina jotenkin hirmu yksinäinen. Enkä osaa päästää ihmisiä kovinkaan lähelle, mutta onko se edes mikään ihme, kun selkeästi sillä ei ole kenellekään merkitystä, vaikka pysyn etäällä.
Itkettää kauheasti, mutta ei tuu kyyneleitä.
Rakkaudella,
Serpent
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti