You don't need me

Mä kun tänään tulin takasi kämpille porukoilta, nii raivosiivottuani iski itkukohtaus. Ei kovin paha, mutta oli sellane itkune olo vaa ja ahdisti. Tiiän et se johtu tasan siitä, et yks kaveri laitto viestii, että sen piti tulla moikkaa mua mutta sitte tuliki muuta. Ei siinä, koska ei me oltu sovittu mitään että nähtäis, mutta pisti vaan harmittaa taas. Toisaalta vaan paremmin kun ei tullut, niin ei nähnyt turvonnutta hirveä, joka on vetänyt karkkia koko päivän.

Huomenna otan itteeni niskasta kiinni ja pidän huolen että kalorit pysyvät ainakin alle tuhannen. Kävin lidlistä kantamassa kolme pussillista pakastevihanneksia ja elän niillä sekä näkkärillä, ehkä hedelmilläkin ja lopetan tän lihomisen. Ei kai se ihmekään ole ettei kaveripoikakaan jaksa enää katsella, ku vaan paisun ja valitan siitä. Oikeasti vihaan sitä ku läskitkin valittaa että ne on läskei, mutta eivät tee asialle mitään ja mitä minä nyt itse teen? Sitä ihan samaa. Tänään vedän ainakin vielä vähän aikaa kahvakuulatreeniä, vaikka mun maha sekä selkä huutaa jo valmiiks, koska menkkakivut ei oo ystävä alkuunkaan, eikä särkylääkkeet niihin tehoa. Mutta pakko. Koska jos nyt en tee mitään kaloreita polttavaa tänään, ku oon vetäny puol pussia juustonaksui, liikaa karkkia ja riittävästi suklaata päälle, niin huomenna en ainakaan uskalla nousta vaa'alle. Pelkään niin paljon niitä lukuja jo valmiiks mitä se huomenna näyttää. Kusipää koko vehje, mutta ei sitä ilmankaan pärjää.

Mä oon miettiny, että jos tekisin kunnollisen ateria suunnitelman. Suunnittelisin edellisenä päivänä seuraavan päivän jokaisen kalorin etukäteen niin onnistuisinko helpommin? Mun ongelma vaan on se, että jos mulle iskee mielihalu, pystyn vastustaa sitä kutakuinkin vartin ja sitten juoksen joko ruokakaapille tai Saleen ja vedän nassuuni kaiken himoitsemani. Tietenkin jos sitten keksis jonkun millä veis huomion siitä ruuasta. Esimerkiksi tupakalla. Huono homma vaan on se, että parvekkeelle mennään keittiön kautta. Parempihan olisi, jos menisin aina ulos asti tupakalle, joka ikinen kerta kun meinaan mennä hakemaan jotain syömistä, joka ei kuulu ateriasuunnitelmaan niin tulisi liikuntaakin samalla.

Mutta kun musta on kyse, niin se samainen ongelma tulee aina poikittain tielle: alkoholi. Mulla on yks siideri tossa pöydällä ja koko ajan haluisin juoda sen, koska tiedän että mulle tulis onnellisempi olo juotuani sen. Oikeastaan sen kaloritkaan ei ole se ongelma, miksi en juo sitä, vaan se, että sanoin että tää on mun selvä viikonloppu, eikä kukaan meinannut uskoa sitä. Tiedän juovani paljon. Liikaa suoraan sanotusti. Kolme viiva viisi päivää viikossa päissään ei voi olla tervettä. Mutta toisaalta, jos oon onnellisempi kännissä niin miksen saisi juoda? Tulee hyvin "huonompienkin" kavereiden kanssa toimeen kun on on vähän nauttinut kuningas alkoholia, enkä ole yksinäinen. Selvin päin sentään oon melkein koko ajan hirmu yksinäinen. Se on pelottavaa.

Rakkaudella,
Serpent